Suurmoskeijan rahoittaja Bahrain kuningashuone kannattaa terroristisesti asiaansa edistäviä sunnamuslimisuuntauksia sitoutuneena vastustamaan islamin sunneiksi tavallisesti luokiteltavia suufilaisia ja shiialaisia virtauksia islamin vastaisina. Bahrain kuningashuone on kunnostautunut Bahrainin shiiojen vainoojana. Suurmoskeijasta voi siis muodostua turvallisuusriski Suomessa asuville muslimeille ja muillekin asukkaille. Suurmoskeijalla on mitä ilmeisimmin suora yhteys Bahrain kuningashuoneen tukemaan salafismi-suuntaukseen ja tätä lähellä oleviin saudiarabialaisiin wahhabiitteihin– vaikkakaan Saudi-Arabia ei olisikaan mukana.
Suurmoskeijan kannattajien tulee ottaa huomioon edellä mainitut islamin uskonsuunnat ja vakuuttaa epäilijät siitä, ettei niiden ja Islamin nykyisen sunnalaisen terrorismin välillä ole yhteyttä. Suurmoskeijaa ei tarvitse rakentaa, jos sen rakentamiseen liittyy vakavaa vaaraa ajatuksen-, uskonnon ja omantunnonvapaudelle, siis vaaraa, joka sisältyy suurmoskeijan rahoittajien pyrkimyksiin levittää yhtä islamin tulkintaa kaikkialle maailmaan.
Olkoon otettava huomioon salafismista ja wahhabiiteistä ainakin seuraava: mainituissa kahdessa sunnavirtauksissa on kysymys vasta 1700-luvulla syntyneestä arabi-islamia reformoivasta liikkeestä pyrkimyksineen karsia islam opeista ja rituaaleista, joita liike pitää synkretistisinä. Tämä liike lienee mm. Isisin ja muiden sunnalaisterroristiliikkeiden taustalla. Isishän pyrkii luomaan Osmanni-valtakunnan hajottua poistuneen tilalle uuden kalifaatin, jolla on yhteys tähän islamin sisäiseen reformaatioon.
Islamin ”kolme” pääsuuntausta – pyhää sotaa korostavien vihamielisyys toisia kohtaan
Suomessa halutaan olla näkemättä islamin jakautumista kahteen tai oikeammin kolmeen pääsuuntaukseen ja useampaan pienempään ryhmään, joiden suhteet ovat jo historiallisesti ristiriitaiset. Sunnit ja shiiat mainitsin edellä sekä sunneihin tavallisesti luetut suufilaiset, mystisen islamin tunnustajat, joiden oikeuden olla muslimeja saudiarabialaiset reformoijat, siis salafistit, kieltävät suufilaisten mystisismin vuoksi. Reformoijat, Suomen keskustelun ”fundamentalistit” eivät myöskään hyväksy muslimeiksi islamin toiseksi pääsuuntaukseksi usein mainittua shiialaisuuden tai minkään tämän haarautuman tunnustajaa. Nyt kuitenkin puhumme arabi-islamin fundamentalistien islamin kokonaisvaltaiseen uskonpuhdistukseen pyrkivästä haarasta. Nyt huomio kiinnittäköön shiiojen erityspiirteisiin.
700-luvulta juontuu sunniittien ja shiiojen välinen kiista, jonka jälkivaikutusta on shiiojen kauna siitä, että tuolloin sunnit tappoivat ja tekivät marttyyreiksi shiiojen tukemat kalifinviran tavoittelijat. Iranilaiset 12-imaamin shiialaiset (eivät siis arabeja) vuotuisesti uskonnollisina juhlapäivinä muistelevat sunnien murhaamia islamin shiiapyhimyksiä, joten ”veri huutaa kostoa”. Tästä on kysymys myös nykyisessä Lähi-idän sodassa.
Johtajuuskysymys shiiojen ja sunnien sovittamattoman ristiriidan pohjana
Shiiojen ja sunnien ero on yksinkertaisimmin sanottuna ajatus uskonnollisesta johtajuudesta, kun shiiojen mukaan imaami on johtaja, joka voi tulkinnoissaan poiketa uskon- tai kirjanoppineiden peritystä tulkinnasta. Sunnat katsovat uskonnolliset johtajat sidotummiksi sunnaan, joka siis merkitsee perinnettä, joka on myös shiioilla, ei kuitenkaan yhtä sitovana. Shiialaisuus on dynaaminen ja sunnalaisuus staattinen.
Enemmän tai vähemmän avointa sotaa suuntaukset ovat käyneet Muhammedin vävyn oman serkkunsa Alin murhasta alkaen, kun sunnit eivät hyväksyneet Fatiman ja Alin jälkeläisten johtajuutta islamissa. Tunnettuahan myös on, että shiiat sunnien joukossa tai sunnit shiiojen joukossa varovat paljastumista, koska paljastuminen voi pahimmassa tapauksessa merkitä kuolemaa. Siellä, missä sunneilla on poliittinen, siis organisatorinen valta, shiiat salaavat itsensä (tai päinvastoin), joten suuntausten lukumäärätiedot lienevät enemmän tai vähemmän epävarmoja.
On varmistuttava, ettei kaikkein ahdasmielisin sunniryhmittymä pääse hallitsemaan Helsingin suurmoskeijaa
Suurmoskeijan kannattajien on vakuutettava sen epäilijä siitä, ettei kyseinen Islamin suuntataistelu ja sota leviä moskeijan myötä Suomeen. Kannattajien on myös kerrottaja epäilijöille, mistä he tietävät, ettei sunnien joukossa ole suufilaisia tai muita sunnien uskonpuhdistuksen (salafiittien) vastustajia. Kurdien ja muiden etnisesti ei-arabien sunnilaisuuteen on sekoittunut suufilaisuutta tai muuta mystiikkaa, joka on maltillistanut näitä osin tätä pääsuuntausta.
Suomen valtiovallan tulee vakuuttaa huolestuneet kansalaiset siitä, että viranomaiset kykenevät – jos suurmoskeija tulee – estämään kyseiseen moskeijaan muodostuvan suuntauksen pyrkimykset tehdä tulkinnastaan virallista islamia, painostaa tulkintansa toisille sunni-tai shiiamuslimeille tai pahimmassa tapauksessa väkivalloin omaksuttaa se muslimien joukossa. Valtiolla on vastuu siitä, että se suojelee muidenkin muslimisuuntausten tunnustajien uskonnonvapautta, jos suurmoskeijan rajoittajapiirit pyrkivät tekemään omasta suuntauksestaan vallitsevan tai ainoan hyväksytyn Suomessa. Kolmen pääsuuntauksen lisäksi maailmassa on useampiakin Islamin suuntauksia, joita pääsuuntien valtavirrassa ei tahdota muslimeiksi tunnustaa.
Pääsuuntauksien liepeillä olevia toisten muslimien mukaan ”harhaoppisia” suuntauksia
Muita shiialaisia suuntauksia ovat edelleen 7-imaanin ismailiitit, joita asuu Pakistanissa ja Intiassa (eivätkä siis ole arabeja). Edellä mainitusta shiiojen suuntauksesta ovat eronneet druusit, joita asuu eritoten Libanonissa ja Syyriassa. Syyrian alaviitit, joita ainakin taustaltaan on mm. presidentti Assad, perinteisesti kristittyjä suvainnut suuntaus, vaikkakin on epäselvää, saattaa olla 12-imaamin shiialaisuuteen jossakin yhteydessä. Nykyisin Iran näyttää hyväksyvän heidät. Turkin entisessä sunnalaisessa imperiumissa nusaireja, so. alaviitteja, ei tunnustettu muslimeiksi.
Syyrialainen suuntaus ei ole välttämättä sama, jota sanotaan Turkissa aleviiteiksi, joihin sekoittuu suufiperinnettä. Nykyäänkin Isisin taistelijat teloittavat Syyrian alaviitteja heidät käsiinsä saatuaan. Alaviittien salaisissa opeissa (islamin piirissä on tavanomaista ja terveellistä pitää salaisina joitakin oppeja) on Mesopotamian muinaisesta korkeauskonnosta peräisin olevia maailmankuvallisia näkemyksiä ja mm. kristittyjen tapoja muistuttavaa alkoholin liturgista käyttöä. Syyriassa ja Irakissa saatetaan myös tunnustaa erilaisia gnostilaisia inkarnoitumisoppeja jne.
Suurmoskeijan vaatijan tulee myös vakuuttaa epäilijät siitä, ettei moskeijan myötä Suomeen tuoda Islamin uskonpuhdistusliikettä, joka pyrkii hävittämään monimuotoisuuden, jollaista saattaa esiintyä Suomenkin muslimien piirissä. Kaikkein ahdasmielisimmän muslimiryhmittymän moskeijaa ei saa rakentaa Suomeen miksikään pääkaupungin päämoskeijaksi. Suomen valtion tulee olla uskontoihin nähden neutraali ja pyrkiä kaikin tavoin turvata myös muslimien oikeuden olla muslimeja yksilön omilla ehdoilla.
Islamin pohjalta on myös syntynyt muita uskontoja, joiden tunnustajia kohtaan sunnien ahdasmielisimmän suuntaus on vihamielinen. Tunnetuin 12-imaamin shiialaisuudesta 1800-luvulla Iranissa (Persiassa) irronnut suuntaus on Bahai-usko(nto). Yhdysvaltojen kuuluisat mustat muslimit ovat pakistanilaisen ahmadiyya-lahkon käännytystyön tulosta, ja koska suuntauksen perustaja julistautui profeetaksi, vaikkakin islamin opin mukaan Muhammed on profeettojen sinetti. Muita profeettoja ja ilmoituksia ei ole. Kristinuskon ilmoitus on vanhentunut ja sen korvaa Muhammedille annettu jumalallinen ilmoitus.
Islam, maailman toiseksi suurin uskonto, on levinnyt myös Keski-Aasiaan, Intiaan ja Itä-Aasiaan asti ja monimuotoistunut levitessään. Näiden suuntauksien ja Intian hindujen sekä buddhalaisten välillä on konflikti ainakin piilevästi, jota lieventävät suvaitsevaiset sufilaisperäiset Islamin muunnokset tai sikäläisten uskontojen kanssa sekoittuneet muodot. Suomenkin suurmoskeijaa rajoittavat piirit pyrkivät kitkemään islamista pois synkretismin, joka osaltaan pitää yllä rauhaa muslimien ja muiden uskontoperinteiden välillä. Saudien ja Bahrain rahat saattavat siis hajottaa herkän rauhan esimerkiksi hindujen kanssa, joiden piirissä on omat kiivailijasuuntauksensa.